
Honkavaaran seudun kyläyhdistyksen järjestämä Joulunavaus pidetään jo kuudetta kertaa Honkavaaran Perinnepihan läheisyydessä maanantaina, itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2011.
Honkavaaralainen Teatterireki vie yleisön seuraamaan Taikametsän taitomittelön valmisteluja. Perinnepihan ja kesäteatterin läheisyydessä kulkee valaistu polku tähtineen ja muine koristeineen. Velho Arkadi seitsemäs on kadottanut Suurten saavutusten kirjan, jota ilman koko Taikametsän taitomittelön toteutuminen on vaarassa. Missä kirja voi olla, ja mitä ihmettä Taikametsän väki puuhaa? Ja mitä Joulupukilla on tekemistä koko touhun kanssa? Reitin varrella tavataan monenlaisia satuhahmoja, joilla kaikilla tuntuu olevan perhosia vatsassa. Yleisöä tarvitaan, jotta tarina saadaan onnelliseen päätökseen.
Taikametsän taitomittelöön lähdetään pienissä ryhmissä Perinnepihan parkkipaikalta noin kymmenen minuutin välein. Ensimmäinen lähtö on klo 17 ja viimeinen noin klo 19. Polku päättyy yhteiselle isolle nuotiopaikalle, jossa jokainen osallistuja saa glögimukin, joulupullan ja grillimakkaran. Taikametsän taitomittelö vie aikaa kokonaisuudessaan vajaan tunnin.
Honkavaaran Joulunavauksen lippujen hinta on 3 euroa. Hintaan kuulu Taikametsän taitomittelö, makkara, glögi ja joulupulla. Lisäksi myytävänä on maakunnan parasta savulohta paikalla syötäväksi tai mukaan.
Tapahtuma on kokonaan ulkona, kannattaa siis pukeutua lämpimästi. Oman lyhdyn voi tuoda tapahtumaan mukaan lisäämään valoa ja joulun tunnelmaa. Auton voi parkkeerata myös läheisen Rekivaaran koulun parkkipaikalle. Oman tuloajankohdan voi valita klo 17 ja 19 väliltä jonotuksen välttämiseksi.
Ohjelmasta vastaa tuttuun tapaan Teatterireki, honkavaaralainen teatteriryhmä, joka on tuttu mm. kesäteatteriesityksistä Kolme iloista rosvoa, Vaahteramäen Eemeli, Pekka Töpöhäntä, Kiljusen herrasväki ja Saapasjalkakissa. Taikametsän seikkailun käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Hannele Autti. Teatterireki ja Rekivaaran nuorisoteatteri ovat toimineet Joensuun seudun kansalaisopiston ryhminä tämän syksyn, ja kaikki teatteriharrastajat ovat mukana esityksessä. Honkavaaran kyläyhdistys toivottaa tervetulleiksi kaikki vauvasta vaariin avaamaan joulua yhdessä!
Lisätietoja Hannele Autti, ohjaaja ja kyläyhdistyksen pj, p. 0400 598 640, hannele.autti@gmail.com sekä Honkavaaran seudun kyläyhdistyksen puhelin 040 854 7577 ja teatterireki@hotmail.com
Viime kesä 2011:

Teatterireki esittää kesällä 2011 tuttuun tapaan koko perheen kesäteatteria. Tänä kesänä Honkavaaralla seikkailee Saapasjalkakissa. Matti saa ainoana perintönään isältään kissan, jolla onkin erikoisia taitoja. Kuinka Matin käy, entä prinsessan ja valtakunnan? Tarinassa on paljon hauskoja uusia mausteita, esimerkiksi kaamea susi, joka etsii epätoivoisesti punahilkkaista tyttöä, uteliasta lehdistöä, kallonporaajalääkäreitä... iloa luvassa koko perheelle.
Käsikirjoitus Jarmo Siltaoja
Ohjaus Hannele Autti
Esitykset:
su 19.6. klo 16, ensi-ilta
ti 21.6. klo 18
ke 22.6. klo 18
ti 28.6. klo 18
ke 29.6. klo 18
(tauko)
ke 3.8. klo 18
to 4.8. klo 18
su 7.8. klo 16
ke 10.8. klo 18
to 11.8. klo 18
su 14.8. klo 16
Esityksen kesto väliaikoineen noin kaksi tuntia. Väliaika 20 minuuttia.
Liput: Aikuiset 10 e Lapset (3-15 v) 7 e alle kolmevuotiaat ilmaiseksi. Ryhmäliput yli 10 hengelle 10% alennuksella.
Lippuja voi varata ennakkoon kyläyhdistyksen puhelimesta 040-8547577 ja osoitteesta teatterireki@hotmail.com sekä Joensuun kävelykadulla sijaitsevasta kulttuurikioskista.
Esityspaikan osoite: Honkavaaran perinnepiha, Rekivaarantie 22, 82200 Hammaslahti Katettu katsomo. Esityspaikalle on Honkavaaran perinnepihan tienhaarasta ohjaus.
*****
Mennyttä:
Honkavaaran seudun kyläyhdistyksen järjestämä Joulunavaus sai tällä kertaa uuden muodon.
Tänä vuonna honkavaaralainenTeatterireki vei yleisön Tonttujen tarinoiden taipaleelle. Honkavaaran perinnepihan ja
kesäteatterin läheisyydessä kulki valaistu polku tähtineen ja muine koristeineen. Reitin varrella tavattiin mm. kotitonttu Aapeli, saunatonttu Mustanokka Mulperi, metsän kuningatar Mimerkki ja monta muuta taruhahmoa.
Honkavaaran joulunavauksessa kävi lähes 400 vierailijaa, joista osa oli tullut kauempaakin, mm. Outokummusta, Liperistä ja Kesälahdelta. Järjestelyistä vastasi tuttuun tapaan Honkavaaran seudun kyläyhdistys.
Katso video Honkavaaran joulunavauksesta Joensuun seudun Leader-yhdistyksen sivuilta: http://joensuu-leader.info/
Katso Helena Tahvanaisen kolumni Karjalaisessa 8.12.2010:
http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=6717202
Ohjelmasta vastasi tuttuun tapaan Teatterireki, honkavaaralainen teatteriryhmä, joka on tuttu mm.
kesäteatteriesityksistä Kolme iloista rosvoa, Vaahteramäen Eemeli, Pekka Töpöhäntä ja Kiljusen
herrasväki. Tonttujen tarinoiden taipaleen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta on vastannut Hannele Autti.
Teatterireki ja Rekivaaran nuorisoteatteri ovat toimineet Joensuun seudun kansalaisopiston ryhminä
tämän syksyn.
Tälle sivulle päivittyvät vuoden 2011 alkupuolella tulevan kesäteatteriesityksen tiedot.
Luvassa on taas takuuvarmaa hauskaa koko perheelle!